Kuolaturvan kennel

EtusivuAjankohtaistaKoiratPentueetKasvatinomistajaMuistoissa     

Vuonna 1989 minulle tuli ensimmäinen rottweilerini Bella. Bella opetti minulle rottweilereista paljon. Vuonna 1993 aloitin kasvatustoimintani ja Bellasta tuli Kuolaturvan A-pentueen ylpeä emä.

Kasvatustyössäni ensisijaisena tavoitteena on aina ollut rottweiler, jonka pään sisältö eli psyykkinen terveys on kunnossa. Toki suuri osa koirien mahdollisista käytöshäiriöistä on selitettävissä sillä, että ne ovat väärällä omistajalla, mutta valitettavasti rodussamme esiintyy aina vain enemmän myös koiria, jotka ovat luonteellisesti täysin epätyypillisiä rottweilereita. (Mm. liian vilkkaita, huonolla hermorakenteella varustettua sähköjäniksiä, jotka eivät osaa rentoutua hetkeksikään.)

Toiseksi tärkein tavoite on koiran fyysinen terveys. Tätä tuskin tarvitsee sen enempää perustella. Syy siihen, että terveys tulee "vasta" toisena on se, että jos koiran pääkopassa ei ole kaikki kunnossa, sen kanssa eläminen saattaa olla täysin mahdotonta, mutta fyysisesti "pikkuvikainen" koira saattaa elää täysin hyvän ja pitkän kotikoiran elämän, mikäli sen pää vain on kunnossa.

Kolmanneksi tärkeintä on rodun käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Minulle(kin) rottweiler on ensisijaisesti käyttökoira, jonka tulee rakastaa työntekoa. Koira, joka ei sovi jokaisen käsiin ja väärin kasvatettuna saattaa syödä turhautuneisuuttaan puoli irtaimistoa tai vielä pahempaa -kuvitella olevansa lauman pomo, mutta oikein motivoituna ja kohdeltuna on ihana perheenjäsen ja ilolla toimiva "työkinnas".

Vasta neljänneksi tärkein tavoite on ulkonäkö. Tästä huolimatta jalostusyksilöiden on mielestäni myös näytettävä rottweilereilta, jotta rodun upea näyttävyys saataisiin säilytettyä ja että rotu olisi selkeästi tunnistettavissa vielä jälkeläisistäkin.

Ylevistä tavoitteista huolimatta kaikki ei aina ole mennyt niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Matkan varrelle on sattunut onnistumisien lisäksi epäonnistumisia, jotka ovat useampaan kertaan saaneet minut epäilemään koko kasvatustyön mielekkyyttä. Vaikka kuinka tarkkaan on miettinyt onko narttu tarpeeksi hyvä, etsinyt sille mahdollisimman hyvän uroksen ja ottanut huomioon mielestään kaikki mahdolliset asiat sekä uhrannut kaiken liikenevän vapaa-aikansa pentujen hyvinvoinnille, on sattumalla kuitenkin turhauttavan suuri osuus asioihin. Kuitenkin rakkaus rotuun on aina voittanut ja silloin tällöin on maailmalle putkahtanut jälleen uusi pentuboksillinen Kuolaturpia.

-Pia-